Valitse sivu

Ajankohtaista

Ilmoitustaulu

  • Vertaistuella vahvemmaksi - hankkeen kanssa nuorten 16-29 vuotiaiden lähiyhteisölle säännölliset vertaisryhmät Vamosin tiloissa Lapinkatu 1. Katso kalenteristamme päivät ja ilmoittautumisohjeet.
  • Myös vuonna 2023, marraskuussa, on tulossa Hyvän Mielen Päivä Kansalaistalolla, mukana useita yhdistyksiä. Edelleen viikolla 47 eli kansainvälinen mielenterveysviikko.
  • Lokakuun alussa tulossa Suuri Tapahtuma! Paikallisia ja alueellisia yhdistyksiä otetaan mukaan myös suunnitteluun sekä varsinkin toteutukseen. Ole kuulolla.
  • Kevättalven aikana on tulossa omaisille esittelykierros uudessa psykiatrisessa sairaalassa Lapin Keskussairaalan yhteydessä. Samalla tullee mahdollisuus myös kysymyksille.
  • Laavuilta Salmijärven Laavulla 5.10.2022 klo 17.30-19.00 Voit saapua paikalle itsellesi sopivaan aikaan. Omat eväät ja sään mukainen varustus.
  • Meillä on nyt puhelin  040 6116816 Vastataan parittomien viikkojen maanantaina klo 10-14 ja parillisten viikkojen keskiviikkona klo 18-20. Muina aikoina mahdollisuuksien mukaan. Voit aina jättää viestin vastaajaan tai lähettää tekstiviestin ja vastaamme Sinulle mahdollisimman pian.

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

Facebook

Vertaistukea nuorille ja läheisille Rovaniemellä

Mielenhyvinvoinnin vaikeudet haastavat yhä enemmän nuoria ja heidän lähiyhteisöjään. Raskaisiin elämäntilanteisiin tarvitaan kipeästi voimavaroja vahvistavia ja uskoa tulevaisuuteen tuovia tuen malleja. Usein nuoret jäävät yksin, kun lähiyhteisöllä ei ole keinoja ja...

lue lisää

Pin It on Pinterest